Ajatuksia lentokoneesta

Istuin lentokoneessa ja pitkästä aikaa oli aikaa lukea sanomalehtiä. Mielenkiintoisia artikkeleja oli monia, mutta päädyin valitsemaan tähän blogiin niitä, joissa eläimet vaikuttavat terveyteen.

Ilta-Sanomissa (31.5) huomasin artikkelin myyräkuumeesta ja mielenkiintoisen tilaston sen esiintyvyydestä eripuolilla Suomea. THL:n tilastojen mukaan Itä- ja Etelä-Savossa myyräkuumetta näyttää olevan enemmän kuin muualla Suomessa. Toinen mielenkiintoinen havainto oli se, että aika monet eivät edes tiedä sairastaneensa myyräkuumetta. Duodecimin terveyskirjastossa löytyy lisätietoa aiheesta.

Helsingin sanomissa (31.5) oli artikkeli 'Hirvieläimet levittävät punkkeja, mutta punkkitaudit ovat peräisin pikkueläimistä'. Artikkelissa kerrotaan, että borrelioosin ja puutiaisaivotulehduksen yleistymisen ja metsäkauriiden sekä valkohäntäpeurojen kantojen kasvun välillä voisi olla yhteyttä. Aihe vaikutti ihan mielenkiintoiselle, mutta lentokoneessa sitä ei pystynyt alkaa tarkemmin selvittämään.

Ilta-Sanomissa (31.5) kerrottiin myös tarina henkilöstä, joka oli saanut hyttysten levittämän pogostantaudin. Tätä tarinaan en enää ehtinyt kunnolla lukea, mutta sen ymmärsin, että tauti on aika harvinainen. Terveyskirjastosta ja THL:n www-sivuilta löytyy pogostantaudista lisää tietoa, jos aihe alkoi kiinnostaa enemmän.

Mukavaa kesäkuuta kaikille!