Sanottua

Voi myös syntyä palveluja, jotka tekevät seurannan todella helpoksi ja mielenkiintoiseksi. Kuluttajat voivat paljonkin innostua.

Odotan vuoden 2011 olevan monien asioiden suhteen varsin perinteinen, mutta myös uusia asioita odotan mielenkiinnolla.

On ihan mukava huomata miten tekniikka on taas mennyt eteenpäin ja käyttäjät saavat uusia palveluja käyttöönsä.

Sateisina kesäpäivinä on hyvä hetki tutustua netistä löytyvään uuteen tietoon

Sateisina kesäpäivinä on hyvä hetki tutustua netistä löytyvään uuteen tietoon.

Kauniiden kevätpäivien innostava vaikutus on joka tapauksessa mukava käyttää hyväksi.

Tietenkin, jotta ilmastomuutoksen ehkäisemiseen liittyvät tavoitteet saavutetaan, pitää aika paljon tapahtuakin.

Olisi hyvä jatkossa kiinnittää huomiota mahdolliseen psyykkiseen kuormittavuuteen, jota uuden tekniikan myötä voi ilmetä.

Luonnon virkistävä vaikutus

Erilaiset tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että ihmiset virkistyvät luonnon vaikutuksesta, joten ainakin välillä kannattaa edes vähän yrittää ihailla luonnon ihmeellisiä asioita.

Toivottavasti lomastressi on jo historiaan jäänyt asia ja olemme oppineet välttämään sitä.

Siitä huolimatta, että myrskyisinä aikoina sähkön saanti voi keskeytyä.

Siitä huolimatta, että myrskyisinä aikoina sähkön saanti voi keskeytyä, niin on mielenkiintoista, miten erilainen ihmisen suhde on sähköön verrattuna tietotekniikkaan.