Syksyistä luonnon kauneutta

Kävelin yhtenä syyskuun aamuna töihin ja ihailin kaunista ruskaa. Tuntui kuin puut olisivat olleet kullattuja keltaisessa värissään. Mietin itsekseni miten onnekas olen, kun voin nähdä työmatkalla niin kaunista luontoa.

Toisena päivänä satoi vettä ja välillä paistoi aurinko. Sade ja aurinko vuorottelivat useamman kerran. En siihen erityisesti kiinnittänyt huomiota, mutta jonkin ajan kuluttua näin todella komean sateenkaaren. En muista olleeni niin lähellä sateenkaarta koskaan aikaisemmin.

Nuo jäivät itselleni mieleen syyskuun kaunista hetkistä. Twitteristä kauniita luontokokemuksia löytyy muiden kertomina lisää. Välillä kuviin liitetyistä teksteistä voi hyvin huomata miten erilaiset luontomaisemat tai luonnon ilmiöt ovat ihmisiä koskettaneet. Usein tuoneet iloa ja piristystä heidän päiväänsä.

Luonnon vaikutuksesta ihmisiin löytyy myös tieteellisiä tutkimustuloksia. Ihminen voi kokea tietyn luontopaikan sellaiseksi, jossa hän virkistyy. Ihmiset ovat näiden mielipaikkojen suhteen erilaisia. Joku viihtyy esimerkiksi meren rannassa, toinen puistossa ja kolmas kaupunkiympäristössä.

Tätä blogia kirjoittaessa katselen kaunista auringon laskua, joten kaunista katsottava näyttää olevan näin lokakuun alussakin.

Mukavaa lokakuuta kaikille!